— Isälläsi on siis perillinen…
— Vai niin! — tyynesti sanoi Jaakko. Mutta äkkiä vilkastui hän.
— Isällä on poika, — sanot sinä?
— Niin…
— Poika… Siitä saattaa olla minulle hyötyä! Isä voisi määrätä hänet tiskin taakse ja minä saisin tehdä mitä tahdon! Sepä olisi jotakin!
Ja hän maiskautti suutaan, aivankuin vapauden esimakua tuntien.
Lunjeff katsoi säälien häneen ja sanoi ivallisesti:
— Oikeassa on sananlasku sanoessaan: anna tyhmälle lapselle porkkana, niin se ei itke leipää! Voi sinua! En voi todellakaan käsittää, kuinka sinä voit tulla toimeen maailmassa!
Jaakko hätkähti, ja silmät suurina kuiskasi kiihkeästi:
— Olen miettinyt sitä ja tiedän jo sen. Ennen kaikkea täytyy tulla selville sielunsa tilasta… Täytyy ymmärtää mitä Jumala ihmiseltä vaatii. Nyt näen vaan, että tiet ovat sekottuneet, menneet ristiin, eikä kukaan tiedä, mitä tietä hänen on seuraaminen. Syntyy ihminen, ei kukaan tiedä, mitä varten, ja elää, miksi, ei tiedetä, tulee kuolema ja lopettaa kaikki… Ennen kaikkea täytyy siis minun tietää, mihin olen määrätty… Eikö niin?
— Sinulla ovat aina omat mietteesi! väkinäisesti sanoi Ilja. — Ja mitä järkeä on niissä?