Hänestä tuntui, että Iljan hämärät puheet vaikuttivat häneen enemmän kuin ennen ja herättivät hänessä omituisia ajatuksia. Hänestä oli, kuin jokin salaperäinen olento hänessä, sama, joka aina vastusti hänen kuvittelujaan yksinkertaisesta ja puhtaasta elämästä, nyt erityisellä mielihyvällä kuunteli Jaakon sanoja ja liikahteli hänen mielessään, kuin lapsi äitinsä kohdussa. Se tuntui Iljasta vastenmieliseltä, ja siksi vältti hän keskusteluja Jaakon kanssa.

— Mitäkö järkeä? Ilman niitä ollaan kuin tuletta! Minne menet? Ahaa!
Aina täytyy tietää, minne menee ja minkätähden, ja onko oikein…

— Sinä, Jaakko, olet kuin vanha mies… ikävä on olla seurassasi! Minun mielestäni — sikakin etsii tilaisuutta onnistuakseen, saatikka sitten ihminen… No, hyvästi nyt!

Sellaisten keskustelujen jälkeen tuntui hänestä, kuin hän olisi syönyt paljon suolasta ruokaa; hän tunsi kovaa janoa ja halusi jotakin erityistä. Ajatus siitä rangaistuksesta, jonka Jumala määrää hänelle, kohosi yhä selvemmin hänen mieleensä ja poltti hänen sieluaan; hän etsi yksinäisyyttä löytämättä sitä. Silloin meni hän Olympiadan luokse, ja haki hänen sylistään unhoitusta ajatuksilleen ja levottomuudelleen.

Välistä kävi hän tervehtimässä Vjeraakin. Se kevytmielinen elämä, jota hän vietti, oli vähitellen vetänyt hänet syvään, likaiseen kuiluunsa. Hän kertoi ihastuksella Iljalle elämästään rikasten, nuorten kauppiasten, virkamiesten ja upseerien kanssa, rekiretkistä ja ravintoloista. Hän näytti hänelle ihailijoiltaan saamiaan lahjojaan, uusia pukujaan ja koristeitaan, ylpeillen kertoen, kuinka nuo herrat kiistelivät ja tappelivat hänestä. Lunjeff'ia huvitti nähdä hänet terveenä, kauniina, ilosena, vaan useasti sanoi hän varotellen hänelle:

— Varokaa, ettei päänne mene pyörälle siinä elämässä, Vjerotshka…

— Entä sitten? Sehän on minun kohtalonikin… Saanhan edes elää komeasti. Otan elämästä, minkä voin, ja siinä kyllin!

— Mutta Paavali?

Rakastajansa nimen kuullessaan vavahtivat hänen kulmakarvansa ja hilpeytensä katosi.

— Kunpa hän jättäisi minut… — sanoi hän. — Vaikeata on hänen elää kanssani… ja turhaan hän kiusaantuu… Kun hän edes tyytyisi siihen, minkä hänelle voin antaa, vaan hän tahtoo omistaa minut kokonaan… Minä taas en voi irtautua… olen kiinni, kuin kärpänen siirapissa…