Tällä kerralla ei nainen suuttunut, vaan puhkesi iloiseen, raikuvaan nauruun.
— Kuinka lystikäs olette! Ensin luulette minua palvelijaksi, sitten ette usko minun olevan naimisissa…
— Kuinka voisin sitä uskoa, kun näytätte vielä vallan tytöltä! — sanoi Ilja myös nauraen.
— Mutta minä sanon teille, että jo kolmatta vuotta olen naimisissa ja mieheni on piiripoliisitarkastaja…
Ilja katsoi hänen kasvoihinsa ja hymyili yhä, itsekään tietämättä, miksi.
— Olettepa te kummallinen! — huudahti nuori nainen, kohauttaen olkapäitään ja uteliaasti silmäillen häntä. — No, mitä, — vuokraatteko huoneen?
— Se on päätetty asia! Tahdotteko käsirahaa?
— Tietysti! Antakaa rupla, vaikka…
— Parin tunnin päästä muutan tänne…
— Olkaa hyvä… Olen hyvilläni saadessani sellaisen vuokralaisen…
Te taidatte olla iloinen…