— Kuinka se on käsitettävä? — kysyi Ilja hämmästyneenä. Tatjana
Vlasjevna rupesi hilpeästi nauramaan.
— Laskin vain leikkiä… Mutta suoraan sanoen, — saatetaan mennä naimisiin, rakastamatta miestään, ja sitten jälestäpäin oppia rakastamaan häntä…
Ja sitten alkoi hän taas puhella keimaillen silmillään. Ilja kuunteli tarkkaavaisesti, katsellen suurella mieltymyksellä ja kunnioituksella hänen pientä, sopusuhtaista vartaloaan, ajatellen: "kuinka hän on pieni, vaan kuitenkin niin varma, luja ja järkevä"…
"Kenellä on tuollainen vaimo, hän ei saata joutua hunningolle", — jatkuivat hänen mietteensä. — Hänestä oli hauskaa istua sivistyneen, naimisissa olevan naisen seurassa eikä minkään leipäsuden… hienon, hentoisen, oikean herrasnaisen seurassa, joka ei ollenkaan ollut ylpeä hänelle, kutsuipa häntä vielä "teiksi". Hän tunsi kiitollisuutta emäntää kohtaan, ja kun tämä nousi, lähteäkseen pois, hypähti hän myös seisoalleen, kumarsi ja sanoi:
— Kiitän suuresti, että alennuitte puhelemaan kanssani… Oli erittäin hauskaa…
— Todellakin? Katsokaahan vaan! sanoi hän hymyillen ja hänen poskilleen kohosi puna ja hän katsoi muutamia sekunteja terävästi Iljan silmiin.
— No, hyvää yötä sitten… toistaiseksi! — sanoi erityisellä painolla ja poistui keveästi kuin nuori tyttö.
* * * * *
Päivä päivältä miellyttivät Avtonomoff'it yhä enemmän Iljaa, ja hän kadehti heidän tyyntä, kodikasta elämäänsä. Yleensä ei hän pitänyt poliisimiehistä, sillä hän oli nähnyt paljon pahaa heistä, vaan Kirik näytti hänestä tavalliselta työihmiseltä, — hyväntahtoiselta ja yksinkertaiselta. Hän oli ruumis, hänen vaimonsa sielu. Hän oli vähän kotona eikä hänellä ollut paljon merkitystä siellä. Tatjana Vlasjevna kohteli Iljaa yhä tuttavallisemmin. Hän rupesi pyytämään häntä hakkaamaan halkoja, kantamaan vettä, viemään pihalle likavettä. Ilja täytti mielellään hänen pyyntönsä, ja vähitellen nuo pienet palvelukset muuttuivat velvollisuuksiksi. Silloin erotti emäntä rokonarpisen tytön palveluksestaan, käskien hänen käymään auttamassa vaan lauantaisin.
Välistä kävi Avtonomoff'ien luona vieraita, — piiripoliisitarkastajanapulainen Korsakoff, laiha, pitkäviiksinen mies. Hän käytti tummia silmälaseja, poltti paksuja paperosseja eikä voinut kärsiä ajureita ja puhui niistä aina hyvin kiukkuisesti.