— Kauppias Poluektoff'inko? — sanoi piiritarkastaja, tarkastaen korttejaan. — Poluektoff'iako? En ole saanut kiinni Poluektoff'ia… en ole saanut häntä kiinni, ystäväni. Se tahtoo sanoa, ei Poluektoff'ia, vaan häntä, joka… En ole häntä etsinytkään… enkä löytänyt… en tarvitse häntä… tarvitsen vaan tietää, kenellä on patarouva? Pataa, pataa, pataa! Sinä, Tanja, löit minulle kolme lehteä, — ristirouvan, rautarouvan ja minkä vielä?
— Ruutu seitsemikön… Joudu pian!
— Hän on siis tietymättömissä? — kysyi Ilja, nauraen ivallisesti.
Mutta piiritarkastaja ei kääntänyt häneen huomiotaan, syventynyt kun oli peliin.
— Tietymättömissä on, — toisti hän. Niin tekivät lopun
Poluektoff'ista…
— Kirja, koeta nyt joutua, — sanoi hänen vaimonsa.
— Odota, odota, odota!
— Miehen on täytynyt olla taitava, joka murhan teki! — jatkoi itsepäisesti Ilja. Välinpitämättömyys, jota hänen sanoilleen osotettiin, kiihotti yhä enemmän häntä puhumaan murhasta.
— Taitavako? — kysyi piiritarkastaja hajamielisesti. — Ei, taitava olen minä! Hepäs tuosta!
Ja hän lyödä läiskäytti viisi lehteä Iljan kaadettavaksi. Ilja ei voinut kaataa, ja hän jäi "turakaksi". Puolisot nauroivat, mikä vielä enemmän härsytti häntä. Kortteja jakaessaan virkkoi hän uhmailevasti: