— Keskellä päivää, kaupungin vilkasliikkeisimmällä kadulla murhata ihminen — siihen tarvitaan rohkeutta…
— Onnellista sattumaa eikä rohkeutta, oikasi Tatjana Vlasjevna.
Ilja katsoi ensin häneen, sitten hänen mieheensä, hymähti ja kysyi:
— Onko murha onnellinen sattuma?
— Ei, vaan murhata, joutumatta kiinni.
— Taas sain valttiässän! — virkkoi piiritarkastaja.
— Minulle olisi se hyvin tarpeen! — sanoi Ilja totisesti.
— Tappakaa kauppias, niin saatte! — lupasi Tatjana Vlasjevna, miettivästi tarkastaen korttejaan.
— Ota nämä siksi aikaa! — huusi Kirik, nauraa hohottaen ja löi
Iljalle kaksi yhdeksikköä ja ässän.
Lunjeff silmäili taas heidän iloisia, tyytyväisiä kasvojaan, ja häneltä katosi halu puhua murhasta.