— Ilja Jakovlevitsh! — rupesi emäntä tarkottavasti puhumaan. — Olemme mieheni kanssa miettineet muuatta asiaa… ja tahdomme puhua vakavasti kanssanne…
— Hoh, hoh, hoo! — nauraa hohotti äkkiä poliisitarkastaja ja rupesi kovasti hieromaan punasia käsiään.
Ilja hätkähti ja katsahti hämmästyneenä häneen.
— Odotahan Kirik! Siinä ei ole mitään nauramista…
— Me olemme ajatelleet! — leveästi hymyillen huudahti piiritarkastaja, ja, osottaen silmäniskulla vaimoaan Iljalle, lisäsi:
— Nerokas pää!
— Nähkääs, me olemme säästäneet hieman rahoja, Ilja Jakovlevitsh, — sanoi emäntä.
— Me olemme säästäneet! Hoh, hoh, hoo! Eukko rakas!…
— Kirja! Herkeä! — sanoi Tatjana Vasiljevna ankarasti. Hänen kasvonsa näyttivät kapeammilta ja teräväpiirteisemmiltä kuin ennen.
— Olemme säästäneet… tuhatkunnan ruplaa — jatkoi hän puoliääneen, kumartuen Iljan puoleen ja katsoen terävillä silmillään häneen. Ilja istui tyynenä, vaan hänen sydämensä tuntui ilosta hypähtelevän.