— Minä voin asettaa liikkeeseen… noin viisisataa ruplaa, — vastasi Ilja hitaasti. Minulla on setä, josta olen jo puhunut… hän antaa minulle ne varmasti! Mahdollisesti enemmänkin…
— Hurraa! — huusi Kirik Avtonomoff.
— Suostutte siis rupeamaan yritykseen osalliseksi? — kysyi Tatjana
Vlasjevna.
— Kyllä… suostun! — vastasi Ilja.
— Sitähän minäkin! — huudahti Kirik ja pistäen kädet taskuunsa, jatkoi hän kovalla äänellä, innostuneesti:
— Nyt juomme sampanjaa! Sampanjaa juomme, kissa vieköön! Ilja, juokse, hyvä veli, viinikauppaan ostamaan sampanjaa! Juodaan sitä pullollinen… Sinä olet tietysti meidän vieraamme. Pyydä yhdeksänkymmenen kopeekan Donin sampanjaa, ja sano, että se tulee minulle, Avtonomoff'ille, — niin antavat kuudestakymmenestä viidestä… Käy pian!
Ilja katsahti hymyillen puolisoiden loistaviin kasvoihin ja läksi.
Hän ajatteli, että kohtalo oli runnellut, ahdistanut häntä, saattanut hänet lankeamaan suureen syntiin, synnyttänyt levottomuutta ja sekavuutta hänen sieluunsa, vaan että se nyt kuin tahtoi pyytää häneltä anteeksi, hymyili hänelle, suosi häntä… Nyt oli hänen edessään avoin tie puhtaaseen elämän kolkkaan, jossa hän saattoi elää rauhassa ja yksinäisyydessä ja saada levon sielulleen. Hän oli katkaissut elämän yhdeltä ihmiseltä, vaan tämän jälkeen auttaisi hän monta ihmistä elämään ja siten sovittaisi Jumalan. Jumala ei tuomitsisi häntä ankarasti — tiesihän Hän kaikki. Olympiada oli oikeassa sanoessaan, että murhassa oli hän ollut vaan välikappaleena, ei voimana. Ja nähtävästi tahtoi Jumala auttaa häntä puhdistautumisessa, koska Hän tällä tavalla oli helpottanut hänen pyrkimystään puhtaaseen elämään. Ajatukset pyörivät hänen päässään iloisessa hypyssä, synnyttäen hänen rintaansa ennen tuntematonta elämänhalua.
Hän osti viinikaupasta oikeata sampanjaa, josta maksoi seitsemän ruplaa pullosta.
— Ohoo! — huudahti Avtonomoff. Tämähän on suuremmoista, veliseni!
Mainio päähänpisto!