— Te, esimerkiksi — kevytmielisiä herroja varten…
— Olenhan itsekin kevytmielinen, — sanoi Vjera nauraen huolettomasti.
Lunjeff poistui hänen luotaan hyvin alakuloisena. Paavalin oli hän tavannut niihin aikoihin vaan pikimmittäin pari kertaa. Kohdatessaan kerran toverinsa Vjeran luona, oli Paavali ollut synkkä ja ärtyinen. Hän oli istunut ääneti, hammasta purren, ja hänen laihoilla kasvoillaan oli hehkunut kaksi punasta läiskää. Ilja ymmärsi, että hänen toverinsa oli mustasukkainen hänelle, ja se huvitti häntä. Mutta samalla hän huomasi että Gratsheff oli joutunut verkkoon, josta hän suuritta vaurioitta ei pääse irti. Ja säälien Paavalia ja vielä enemmän Vjeraa, herkesi hän käymästä jälkimmäisen luona. Olympiadan kanssa vietti hän uuden kuherruskuukauden, mutta tännekin oli tunkeutunut kylmyyttä, joka riisti rauhan Iljan rinnasta Sattui, että keskellä vilkasta keskustelua Ilja vaipui synkkiin mietteisiin. Silloin kuiskasi Olympiada hänelle hellästi:
— Armas! Älä ajattele sitä! Maailmassa on niin vähän ihmisiä, joiden kädet ovat puhtaat!
— Kuule, — vastasi Lunjeff hänelle kuivasti ja vakavasti, — pyydän, ettet aiota kanssani keskustelua siitä! En tarkota käsiä, vaan sielua. Vaikka oletkin järkevä, et kuitenkaan käsitä ajatustani… Sano minulle, kuinka on meneteltävä, voidakseen elää kunniallisesti, puhtaasti, rauhallisesti ja vahingoittamatta toisia ihmisiä? Siitä tahtoisin tietoa… Vaan uskosta ole ääneti…
Mutta hän ei voinut olla ääneti uskosta, vaan rukoili usein Iljaa unhottamaan hänet. Lunjeff suuttui ja läksi pois hänen luotaan. Mutta kun hän taas palasi, huusi Olympiada raivosti, että hän pelosta tai armosta rakastaa häntä, ja ettei hän sitä tahdo, vaan hylkää hänet ja lähtee pois koko kaupungista. Ja hän itki, pureutui kiinni hänen olkapäähänsä, suuteli hänen jalkojansa, repi sitten vaatteet päältään, ja seisoen alasti hänen edessään, huusi:
— Enkö ole kaunis? Eikö vartaloni ole sulava?… Jokaiseen pieneen suoneen, viimeiseen veripisaraan asti rakastan sinua… Revi minut palasiksi — nauran sittenkin!…
Hänen siniset silmänsä tulivat tummemmiksi, huulet intohimoisesti värähtelivät ja povi aaltoili. Ilja syleili häntä, suuteli kiihkoisesti, ja sitten kotiin kulkiessaan mietti, kuinka Olympiada, joka oli niin elämänhaluinen, niin tulinen, oli voinut kärsiä tuon ukon inhottavia hyväilyjä? Ja silloin tuntui hänestä tuo nainen niin vastenmieliseltä, säälittävältä, että hän inhoen sylkäsi, muistaessaan hänen suudelmiaan.
Kerran, sellaisen himojen purkauksen jälkeen, sanoi hän, kyllästyneenä Olympiadan hyväilyihin:
— Sen jälkeen, kun kuristin sen vanhan saatanan, olet sinä ruvennut rakastamaan minua tulisemmin…