— N-niin… mitä sitten?
— Ei mitään. Tuntuu naurettavalta ajatella… että on ihmisiä, jotka pitävät enemmän mädänneistä munista, kuin tuoreista, ja sellaisia, jotka syövät omenan vasta sitten, kun se on alkanut mädätä!…
Olympiada katsoi häneen sameilla silmillään ja sanoi väsyneesti:
— Kullakin on oma makunsa; toinen pitää tyttärestä, toinen tyttären äidistä…
— Ja he vaipuivat kumpikin synkkiin ajatuksiin.
Eräänä päivänä, kun Ilja oli palannut kotiin kaupungilta, ja oli juuri muuttamassa vaatteita, astui hiljaa huoneeseen Terenti. Hän veti oven perästään kiinni, seisoi vähän aikaa sen vieressä, kuin jotakin kuunnellen, ja pisti sitten oven haan kiinni. Ilja näki sen ja katsoi ivallisesti hänen kasvoihinsa.
— Iljusha! — puoli-ääneen sanoi Terenti, istuen tuolille.
— Mitä?
— Täällä on levinnyt sinusta paljon huhuja… sinusta puhutaan pahaa…
Ja kyttyräselkä huokasi raskaasti, luoden silmänsä alas.