Tatjana Vlasjevna hiljaa hyräillen askarteli jotakin uunin luona. Ilja katsoi häneen ja tunsi taas samanlaista kiusallista vastenmielisyyttä. Mutta vähitellen katosi se tunne uusien vaikutusten ja huolten tieltä. Hänellä ei riittänyt näinä päivinä paljoa aikaa ajattelemiseen, sillä hänellä oli alituista puuhaa puodin järjestämisessä ja tavaroiden ostossa. Ja huomaamattaan tottui hän vähitellen Tatjana Vlasjevnaan, kuten juoppo viinaan. Rakastajattarena miellytti hän yhä enemmän häntä, vaikka hänen hyväilynsä usein herättivät hävyntunteen hänessä, saivatpa hänet häntä pelkäämäänkin. Yhdessä hänen puheittensa kanssa hävittivät ne hänestä vähitellen kaiken kunnioituksen häntä kohtaan naisena. Aamuisin, kun hän oli saattanut miehensä tämän virkapaikkaan, tai kun tämä iltasin oli mennyt klubiin, huusi hän Iljan luokseen tahi itse tuli hänen huoneeseensa ja kertoi hänelle monenlaisia historioita "elämästä". Ja kaikki nuo historiat olivat niin aistillisia, kuin ne olisivat tapahtuneet maassa, jonka asukkaat olisivat olleet mitä suurimpia konnia ja kulkeneet alastomina, ja joiden paraana huvituksena olisivat aviorikokset olleet.
— Onko todellakin tuo kaikki totta? kysyi Ilja synkästi. Hän ei tahtonut uskoa hänen sanojansa, vaan hän tunsi kuitenkin itsensä avuttomaksi niitä vastaan, ei voinut niitä kumota. Mutta Tatjana Vlasjevna nauraa hohotti ja, suudellen häntä, sanoi:
— Alkakaamme ylhäältäpäin. Kuvernööri elää rahatoimikamarin puheenjohtajan vaimon kanssa, rahatoimikamarin puheenjohtaja viekotteli äskettäin erään alaisensa virkamiehen vaimon, vuokrasi hänelle asunnon Sobatshin kadun varrella ja käy kahdesti viikossa aivan julkisesti hänen luonaan. Tunnen tuon rouvan. Hän on vielä vallan nuori, ei ole vuottakaan siitä, kun meni miehelään. Hänen miehensä lähetettiin piirikunnan veronkannontarkastajaksi. Hänetkin tunnen, — mikä tarkastaja hän on! Vähän kouluja käynyt, typerä…
Tatjana Vlasjevna kertoi hänelle vielä kauppiaista, jotka ostivat keskenkasvuisia tyttöjä, turmellakseen heidät sitten, kauppiaitten rouvista, jotka pitävät rakastajia, kuinka hienon maailman neidit, raskaiksi tultuaan, keinotekoisesti vapautuvat sikiöstään.
Ilja kuunteli häntä, ja elämä näytti hänestä likakaivolta, jossa ihmiset elivät kuin madot.
— Hyi! — sanoi hän väsyneesti. — Löytyykö sitten missään lainkaan puhdasta, oikeata?
— Mitä oikeata? Mitä tarkotat sillä? kysyi Tatjana Vlasjevna kummastellen.
— Oikeata ja kunnollista! — huudahti Ilja vihaisesti.
— Mutta tottahan olen puhunut!… En minä sitä omasta päästäni…
— En sitä tarkottanut! Löytyykö mitään oikeata ja puhdasta tässä maailmassa, vai eikö?