— Kaatui ja kuoli…
Ilja rupesi nauramaan, ojensihe suoraksi, jännitti vahvoja käsivarrenlihaksiaan ja huokasi syvään, voimakkaasti.
— Se on lorua! — sanoi hän.
— Mutta istuessaan illalla teetä juomassa, muistuivat hänen mieleensä Gratsheff'in sanat ja hän rupesi miettimään liikesuhdettaan Tatjana Vlasjevnaan. Hyvillään, voidessaan avata kaupan, oli hän suostunut kaikkiin hänelle tehtyihin ehdotuksiin. Mutta nyt kävi hänelle äkkiä selväksi, että vaikka hän oli pannut Poluektoff'ilta ryöstämiään rahoja liikkeeseen lähes neljäsataa ruplaa, oli hän kuitenkin enemmän Tatjana Vlasjevnan kauppapalvelija, kuin hänen yhtiömiehensä. Se havainto sekä hämmästytti että suututti häntä.
— Vai niin! Senkö tähden syleilet sinä minua niin lujasti, että huomaamatta pääsisit taskuuni? — oli hän ajatuksissaan sanovinaan Tatjana Vlasjevnalle. Ja hän päätti panna liikkeelle viimeisetkin rahansa, ostaa kaupan rakastajattareltaan ja rikkoa suhteensa häneen. Sen päätöksen tekeminen oli hänestä helppoa. Tatjana Vlasjevna oli ennenkin tuntunut liialta hänen elämässään, mutta viime aikoina oli hän käynyt hänestä raskaaksikin. Ilja ei voinut tottua hänen hyväilyihinsä, olipa hän kerran sanonut hänelle suoraan:
— Hyi, Tanjka, kuinka olet häpeämätön… Mutta hän oli vaan nauraa hohottanut vastaukseksi.
Tatjana Vlasjevna kertoi yhä edelleen säätyläistensä elämästä, niin että Ilja vihdoin epäilevästi huudahti:
— Jos kaikki se, mitä kerrot, on totta, Tatjana, niin ei teikäläisten elämä ole minkäänarvoista!
— Minkätähden? Onhan se kylläkin hauskaa! — sanoi Tatjana Vlasjevna ja kohautti olkapäitään.
— On hauskaa kai! Päivällä ajattelette toinen toisenne nylkemistä, yöllä — himokasta elämää… Se ei ole niin kuin pitäisi…