Veitsestä ja Antonin käsistä lähti lempeä, suloinen haju, — hän juovutti sillä minut ja sai pääni pyörälle.
— Mutta puhutaan eteenpäin, — jatkoi Antoni pehmeällä ja tummalla bassoäänellään. — Tiedätkö sinä, että minun luonani on nainen?
— Olen kuullut siitä.
— Se ei ole totta, että tuo nainen olisi minun sisareni. Minä makaan hänen kanssaan.
Minä kysyn häneltä:
— Minkätähden te tuollaisia kerrotte minulle?
— Siitä syystä, että ihmettelisit kerran tarpeeksesi ja lakkaisit sitten ihmettelemästä! Pidätkö sinä maallisista kirjoista?
— En ole niitä lukenut.
Hän otti kaapista nahkakantisen punaisen kirjan, antoi sen minulle ja sanoi:
— Mene, pane tulta teekeittiöön ja lue tätä!