Minä aukasin kirjan ja näin sen ensimäisellä sivulla kuvan, jossa oli nainen alastonna ja hänen edessään mies, joka myös riisui itseään.
— Minä en rupea lukemaan tätä, — sanon minä.
Mutta silloin kääntyi hän minuun päin ja sanoi ankaralla äänellä:
— Vaan jos hengellinen opettajasi käskee sinua? Tiedätkö sinä, minkätähden se on tarpeellista?… Mene!
Kylkirakennuksessa, jonne hän oli määrännyt minut, istuin minä vuoteessani pelon ja tuskan jäykistyttämänä. Minusta tuntuu kuin olisin saanut myrkkyä, olen heikko ja vapisen. En tiedä, mitä ajattelisinkaan, enkä voi ymmärtää, mistä minä sain sen ajatuksen, että hän on — minun isäni. Sellainen ajatus tuntuu nyt vieraalta ja tarpeettomaltakin. Minä muistan hänen sanansa hengestä — henki saa alkunsa verestä; ihmisestä, — että hän on satunnaisuus maan päällä. Kaikki tuo on selvää kerettiläisyyttä! Olen näkevinäni hänen muuttuneet kasvonsa, kun kuuli kysymykseni. Ja kun minä avoin kirjan, niin kerrottiin siinä eräästä ranskalaisesta kavaljeerista, naisista… Minkätähden hän tuollaisen kirjan antoi minulle?
Hän soittaa kelloa ja kutsuu minua. Kun saavun hänen luokseen, ottaa hän minut hyväilevästi vastaan.
— No, teekeittiö?
— Minkätähden te annoitte minulle tämän kirjan?
— Jotta oppisit tietämään, mitä synti on!
Minä ilostuin, sillä minusta näytti, että nyt ymmärsin hänen tarkoituksensa — koetella minua. Minä kumarsin nöyrästi, sain teekeittiön pian kiehumaan, toin sen huoneesen, jossa Antoni jo etsi teelehtiä, ja kun minä aijoin lähteä pois, sanoi hän: