Ja kerran hän sanoi:
— Sinussa on hyvää verta, eikä sinulla nähtävästi ole tyhmä isä!
Silloin kysyn minä:
— Missä hän on?
— Kukapa sen tietää!
— Onkohan hän — talonpoika?
— Varmuudella voi sanoa, että hän oli mies. Mutta hänen säätynsä — on tuntematon. Tuskin hän sentään lie ollut talonpoika. Sinun kasvoistasi, ihostasi — ja luonteestasi — päättäen on hän herrassäätyä!
Nämät hänen sattumalta lausumat sanansa painuivat muistooni ja tuottivat minulle paljon ikävyyttä. Koulussa kun sanovat minua lehtolapseksi, niin silloin minä heti raivostun ja huudan tovereilleni:
— Te olette — talonpojan lapsia, mutta minun isäni on — herra!…
Ja minä vakaannuin tuossa luulossa. Piti puolustautua toisten pilkkasanoja vastaan eikä muuta puolustuskeinoa tullut mieleeni. Minua ei rakastettu, alettiinpa kutsua äpäräpojaksi, — ja minä ryhdyin tappeluun. Olin siihen aikaan vahva nulikka ja tappelin helposti. Mutta nyt alkoivat ihmiset, isät ja äidit, valittaa tästä sedälleni sanoen: