Tulinko minä sinä päivänä sen viisaammaksi, ja nyt minun jo täytyi lähteä hänen luotaan. Mutta hän jäi mieleeni kuin hauska muisto, vaan hänen puheittensa merkitystä minä en ymmärtänyt.
Minä saavuin huoneeseni ja panin maata, mutta tuo kirja olikin allani. Sytytin tulen ja aloin lukea sitä kiitollisuudesta opettajaani kohtaan. Minä luen siitä, että eräs kavaljeeri pettelee aviomiehiä mennen yöllä ikkunasta näitten vaimojen luokse. Miehet saavat hänet kiinni, aikovat antaa keppiä, mutta hän pääseekin pakoon. Kaikki tuo on kovin ikävää, enkä minä jaksa sitä ymmärtää. Tai ehkä minä ymmärränkin, että kirjassa — hemmoitellaan tuota nuorta miestä, mutta en käsitä, minkätähden siitä on kirjoitettu ja minkä vuoksi juuri minun pitää lukea tuollaista mitätöntä lorua.
Ja uudestaan tuli mieleeni ajatus, että minkätähden minä niin äkkiä olin alkanut epäillä, että juuri hän — oli minun isäni. Tämä ajatus syöpyy kuitenkin sieluuni kuin ruoste rautaan. Ja sitten minä nukuin. Unissani tunnen minä, että minua tuupitaan, minä hyppäsin ylös, ja hän seisoi edessäni.
— Minä olen soittanut soittamistani, — sanoo hän.
— Antakaa anteeksi — Kristuksen tähden, minulla on ollut kovin raskas työpäivä.
— Minä tiedän sen.
Mutta "Jumala antakoon anteeksi", sitä ei hän sanonut.
— Minä menen nyt isä igumenin luokse, —. sanoo hän sitten. — Valmista sinä nyt kaikki niin kuin minä olen opettanut. Ahaa! Sinä olet lukenut tuota kirjaa! Ikävä, että luit, sillä olet oikeassa, se ei ole sinua varten. Sinun täytyy saada toisellaista lukemista.
Minä valmistan vuoteen. Liinavaatteet ovat hienot, peite pehmeä, ja kaikki osoittaa sellaista rikkautta, jota en minä ennen ollut nähnyt. Ja päälle päätteeksi tuoksui sängystä hieno hajuveden tuoksu.
Minä aloin elää tässä juovuttavassa ilmanalassa kuin unessa — en nähnyt muuta kuin Antonin, mutta hänkin näytti olevan tykkänään sumussa ja siinä tuntui hän kahdelta henkilöltä. Hän puhui lempeästi, mutta hänen silmänsä olivat — pilkalliset. Jumalan nimeä lausui hän harvoin, — "Jumalan" asemasta puhuu hän — "hengestä", "perkeleen" asemasta — "luonnosta", eikä hän minullekaan puhuessaan vaihda noitten sanain merkitystä. Munkeille opetti hän kirkollisia juhlamenojakin.