— Liiku nopeammin, — nopeammin!
— Äh, sinua, — ajattelen minä, — joko nyt olet elementissäsi.
Tällainen hauska toimitus viehätti minua; se on, että minun oli hauska nähdä Antonin vaikka rakastavalla päällä, mikä ei muuten ollut mikään viisaan teko. Itse puolestani olin minä siihen aikaan hyvin kylmä naisille ja munkkien irstailu tuntui minusta vastenmieliseltä, mutta isä Antoni, — millainen munkki hän on?… Hänen naisensa oli jotenkin kaunis, tuollainen tuores, aivankuin uusi leikkikalu.
Aamulla tulen minä siivoomaan huonetta, mutta hän ei ollut kotona, oli lähtenyt igumenin luokse, vaan nainen istuu sohvalla kirja kädessä, jalat allaan, kampaamattomana ja vaatettamattomana. Hän kysyy nimeäni, — sanon sen; olenko kauvan ollut luostarissa, — sanon senkin.
— Eikö täällä ole ikävä?
— Ei.
— Ihmeellistä; onkohan se tottakaan.
— Miksikä ei se olisi totta, — vastaan minä.
— Kun sinä olet vielä niin nuori ja — kaunis.
— Luuletteko luostarin sitten olevan yksin — hirviöitä varten.