— Lähde heti ulos purkamaan laatikoita; sitten pitää viedä osa myöskin igumenille.
Molemmat joivat he jotenkin paljon päivällispöydässä, ja illalla teen jälestä oli nainen aivan humalassa ja Antonikin näytti tavallista juopuneemmalta. Hän ajaa minua nurkasta nurkkaan käskien antamaan milloin mitäkin. Minä juoksen kuin lakeija kapakkaan hakemaan heille viiniä, ja sitten alkoivat he vähemmän, ahdistella minua. Naiselle tuli lämmin, hän riisuu hiljalleen vaatteitaan, mutta silloin kysyykin herra äkkiä minulta:
— Matvei, onko hän kaunis?
— Enpä tiedä.
— Ei, katso tarkemmin!
Ja nainen nauraa, juovuksissa. Minä tahdon lähteä pois, mutta silloin huutaa Antoni raivokkaasti:
— Minne? Seis! Soika, riisu itsesi alasti…
Minä luulin kuulevani väärin, mutta Soja riisui äkkiä päältään vaatteen, nousi seisomaan ja seisoi edessäni alastomana, horjuen. Minä katson Antoniin; hän — minuun… Sydämeni sykähtelee epävarmasti, ja minun tulee sääli herraani. Tämä sikamaisuus ei ollut hänen luonteensa mukaista, ja naisenkin puolesta häpesin minä.
Ja nyt huutaa Antoni:
— Mene ulos, sinä halunkki!