Ja hänen perässään kulkee hänen musta, raskas varjonsa pitkin maata.
Minä makasin aamuun asti puutarhassa ja aamulla menin isä Isidorin luokse.
— Antakaa minun passini, minä lähden pois!
Hän ihmetteli niin, että hyppäsi paikaltaan.
— Minkätähden? Minne?
— Maata lähden kulkemaan, — mutta en tiedä, minne, — vastaan minä.
Hän utelee.
— Minä en tule ilmaisemaan mitään.
Minä lähdin nyt ulos hänen kopistaan, istuin sen lähettyvillä olevalle penkille vanhan männyn alle, — ja minä istuin siihen tahallani, sillä kaikilla luostarista karkoitetuilla ja pois lähtevillä oli tapana istua siinä. Veljiä kulkee ohitseni, he katselevat kieroon minuun, toiset sylkevätkin. Olen unohtanut kertoa, että luostarissa liikkui huhu, jotta Antoni oli muka ottanut minut rakastajakseen. Luostarin palvelijat kadehtivat siitä syystä minua, munkit taas minun herraani, — ja molemmin puolin paneteltiin meitä.
Veljet kävelevät ohitseni ja puhelevat: