— Ahaa, vai on tuokin karkoitettu; no kiitos olkoon Jumalalle!
Isä Asaff, viekas, pahanilkinen ukko, igumenin vakoilija, joka hulluutensa tähden hoiti luostarissa Kristuksen virkaa, alkoi haukkua minua ruokottomasti, niin että minä vihdoin sanoin hänelle:
— Lähde heti pois, ukko, taikka minä talutan sinut muuten korvasta!
Vaikka hän oli hyvin itsepintainen, ymmärsi hän nyt kuitenkin minun sanani.
Luostarin päällikkö kutsui nyt minut luokseen ja puhui hyvästelevällä äänellä:
— Minä mainitsin sinulle, poikani Matvei, että olisi ollut parempi, jos olisit mennyt konttooriin, — ja minä olin oikeassa. Vanhat ymmärtävät aina paremmin! Voiko sinua nyt itsepintaisuutesi tähden enään pitää kamaripalvelijana? Sinähän olet kovin pahasti loukannut kunnioitettavaa isä Antonia!…
— Onko hän sanonut niin?
— Kukas sitten? Ethän sinä itse ole siitä puhunut!
— Sanoiko hän myös sen, että näytti minulle alastoman naisen?
Isä igumen risti minua hurskaan kauhistuneena ja puhui käsiään heilutellen: