Minua hämmästytti muutamain sielujen hiljainen nöyryys, — ja minä aloin miettiä, mitä nämät kaikki ihmiset etsivät. Ja se sai aikaan sen, että kaikki minun ympärilläni alkoi tuntua yhtä epävarmalta ja häiriintyneeltä kuin minä itsekin olin.
Monet etsivät Jumalaa, kuten minäkin, eivätkä tiedä minne menisivät; heidän sielunsa hajaantuu etsintäteille, ja sitten he kulkevat siitä syystä, että heillä ei ole voimaa pysähtyä; he ovat kuin höyhenet tuulessa, keveät ja hyödyttömät.
Nämät ihmiset — eivät voi voittaa laiskuuttaan, he kantavat sitä selässään ja vaipuvat sen alle; ja heillä on halu nähdä kaikkea, mutta ei voimaa rakastaa mitään.
Minä näen vielä paljon tyhjäntoimittajia, likaisia roikaleita, häpeemättömiä laiskureita, ahneita kuin täit; — paljon näen — mutta nämät kaikki ovat pölyä sen joukon takana, jonka on vallannut halu etsiä Jumalaa.
Ja vastustamattomasti vie se minutkin mukanaan.
Mutta sen ympärillä leijailee, kuten lokit joen päällä, kirkuvia, ahneita erillaisilla siivillä varustettuja ihmisiä, jotka hämmästyttivät minua juroudellaan.
Kerran näin minä Bjelo-oserossa keski-ikäisen miehen, joka oli hyvin ketterä, varakas ja puhtaissa vaatteissa.
Hän asettui puun alle varjoon, hänen vieressään oli riepuja, rasvapullo ja metallivati, — ja sitten huutaa hän tämä mies:
— Oikeauskoiset! Kenenkä jalat ovat mätähaavoissa — tulkoon tänne, minä parannan. Minä parannan maksutta, lupaukseni mukaan, jonka olen tehnyt Herralleni!
Bjelo-oserossa oli kirkkojuhla, ja rukoilevia saapuu kaikkialta. He lähestyvät häntä, paljastavat jalkansa, ja hän niitä pesee ja voitelee sanoen samalla: