— Kristus olkoon kanssasi!
Mutta minä näen, että hänen hyvästi muodostetut kasvonsa vavahtelevat, ja hänen näppärät kätensä värisevät. Ja pian sulki hän hyväin töittensä kaupan ja juoksi nopeasti pois.
Yöksi vei eräs munkki minut vajaan, ja siellä näen minä — saman miehen.
Minä makasin hänen vieressään ja pian syntyi hiljainen keskustelu.
— Mitenkä te, aatelismies, nukutte täällä tavallisten ihmisten kanssa?
Päättäen teidän puvustanne on teidän paikkanne — hotellissa.
— Minä olen, — sanoo hän, — tehnyt pyhän lupauksen, että olen lähimmäisteni seurassa — kolme kokonaista kuukautta! Minä tahdon täyttää tämän rukoilijan urotyön, olla — kaikkein kanssa, vaikka täit minut söisi! Ja katsokaapas, mitä minä vielä teen. Minä en voi nähdä haavoja, ne saavat minut oksentamaan, — mutta vaikka haavat ovat minulle noin vastenmielisiä, niin joka päivä minä sittenkin pesen pyhiinvaeltajain jalkoja! Raskasta on palvella Herraa, mutta suuri on luottamuksenikin Hänen armeliaisuuteensa!
Minua ei enään haluttanut jatkaa puhelua hänen kanssaan, ja siitä syystä olenkin minä nukkuvinani, makaan vaan ja ajattelen:
— Eipä hän suurta uhria kanna Jumalalleen.
Pian kahisivat oljet naapurini alla, hän nousi varovasti polvilleen ja alkoi rukoilla ensin hiljalleen mutta sitten kuulen minä jo sanatkin.
— Sinä kaikkein pyhin Kirill, esitä Herralle Jumalalle syntinen ihminen, ja parantakoon Herra minussa mätähaavat ja muut synnit niin kuin minä parannan ihmisten haavat! Kaikkinäkevä Jumala, ota huomioosi minun työni ja armahda minua! Minun elämäni on sinun käsissäsi; minä tiedän — että himoissa on synti hurjin, mutta Sinä olet jo tarpeeksi rangaissut minua. Minä rukoilen Sinua ja rukoukseni olkoon kuin lääke, kuin suitsutusastia sinun edessäsi!
Tuo mies — luulee Jumalaa lääkäriksi, — ja minusta alkoi hän tuntua kovin vastenmieliseltä. Sormeni alkoivat jo syyhyä.