— Eiköhän muinainen Veles, karjan jumala, ollutkin sinun esi-isäsi!
Vlasi pakoittaa nyt Larionin puhumaan Velesistä ja kuunneltuaan tarkasti sanoo hän:
— Olkoon niin! Minä olen jo kauvan tietänyt, kuka minä olen ja pelkään pappia! Mutta odota sinäkin, ukkoseni, eläkä virka hänelle mitään! Kyllä tulee vielä sekin aika, — jolloin minä kerron…
Ja vaikka minä tunsin hänen vähäjärkisyytensä, saa hän kuitenkin minut hämilleni.
— Katso vaan, — sanon minä, — taikka Jumala rankaisee sinua.
Mutta hän tokaisee tähän:
— Minä olen itse — Jumala! Niin!
Ja yht'äkkiä tarttuu hänen jalkansa jakkaraan, hän on kaatumaisillaan, mutta minä nostan hänet ylös.
Siitä hetkestä asti rakastin minä intohimoisesti kaikkea kirkollista. Lapsen sydämen kaikella lämmöllä kiinnyin minä kirkkoon, ja kaikki tuntui olevan pyhitetty minua varten, kirjat, pyhäinkuvat, kynttiläjalat, suitsutusastiat, hiilet ja — tietkin. Minä tunsin vapistusta ja ihanaa riemua kosketellessani esineitä kirkossa, ja kun menen alttarille — niin sydämeni hourailee, ja minä olen valmis suutelemaan lattian kiviäkin. Minä tunnen, että kaikkinäkevä näkee minutkin, ohjaa askeliani, täyttää minut taivaallisella voimalla loistaen samalla itse niin kirkkaalla valolla, että silmät sokeutuvat. Eikä ihminen silloin enään näe muuta kuin itsensä. Minäkin seisoin yksin temppelissä, pimeys oli ympärilläni, mutta sydämessäni — valo, sillä siellä asui minun Jumalani, siellä ei ollut sijaa lapsellisille suruille, ei loukkauksille eikä inhimilliselle elämällekään. Jumalan läheisyys vie kauvas ihmisistä, mutta siihen aikaan en minä luonnollisesti voinut sitä ymmärtää.
Minä aloin lukea kirkollisia kirjoja, — kaikkia, mitä käsiini sain, — ja minun sydämeni täyttyy jumalallisen sanan ihanuudella; minun sieluni juo ahnaasti elämän lähteestä ja siihen avautuu kiitollisuuden kyynelten vuo. Minä saavuin kirkkoon ennen muita ihmisiä, lankean polvilleni pyhän Kolminaisuuden kuvan eteen ja vuodatan kyyneleitä hiljaan ja nöyrästi, ajattelematta ja rukoilematta; sillä minä en tietänyt, mitä olisin pyytänyt Jumalalta, ja nöyrällä sydämellä minä kumarruin Hänen edessään.