— Ruohoko, mitä?
— Vielä ylemmäksi.
— No, minun varjoni.
— Sinun ruumiisi varjo, — sanoo hän, — ja ajatukset ovat — sielusi varjoja! Mitä sinä pelkäät?
— Enhän minä mitään pelkää.
— Valehtelet! Ell'et pelkäisi, olisivat ajatuksesi reippaita. Kauhu synnyttää surun, ja kauhu itse taas on kotoisin vähäuskoisuudesta. Niin se on! Juo teetä!
Hän kaataa teetä kuppeihin puhuen lakkaamatta:
— Olenhan minä nähnyt sinut ennenkin? Etkö sinä ole ollut Valamossakin?
— Olin.
— Milloin? Tai mitä sillä väliä on! Mutta minusta tuntuu kuin olisin siellä nähnyt sinun kaltaisesi. Sinulla on huomiota herättävät kasvot. Niin! Mutta enköhän olekin nähnyt sinua Solovkissa?