— Enhän minä ole käynyt milloinkaan Solovkissa.
— Etkö ole? Turhaan! Se on vanha luostari ja hyvin kaunis. Käypäs siellä!
— Tämä merkitsee siis, että sinä et ole nähnyt minua, — sanon minä, ja minusta tuntui melkein kuin loukkaukselta, että se oli niin.
— No mitä sillä on väliä! — huudahtaa hän. — En ole nähnyt sinua — nyt näen! Mutta minä olen sitten nähnyt toisen, joka on sinun näköisesi. Eiköhän se olekin samantekevä.
Minua nauratti.
— Mitenkä, — samantekeväkö?
— Miksikä ei?
— No, olenhan minä — minä, ja toinen on — toinen!
— No, oletko sinä sitten parempi kuin se toinen?
— En tiedä.