— Pitkät ajat kohotteli kansa erityisiä miehiä olkapäälleen, teki näitten puolesta työtä ja uskoi heille tahtonsa täyttämisen, se kohotti nämät miehet yläpuolelle itseään ja odotti nöyrästi, että he korkeudessaan näkisivät oikeuden tien. Mutta kansan valitut, jotka olivat kohonneet niin korkealle kuin mahdollista, juopuivat ja valtansa huumaamina jäivät asemaansa, unohtivat sen, joka heidät oli kohottanut, eivätkä antaneet kansalle iloisia helpotuksia, vaan panivat raskaita rasituksia sen kannettavaksi. Kun kansa näki, että lapset, jotka olivat sen omaa verta, — olivat muuttuneet kansan vihollisiksi, kadotti se uskonsa niihin, se on kansa ei koetellut heitä omalla tahdollaan, vaan jätti päälliköt itsekseen ja silloin he kukistuivat, heidän valtakuntainsa suuruus ja voima hävisi. Kansa nimittäin ymmärsi, että elämän laki ei ole siinä, että yksi perhe kohotetaan ja sen tahtoa koetellaan, haluaako se elää kansan ajatusten mukaan, mutta se on todellinen laki, kun kaikkein sallitaan kohota korkeuteen, jokaisen annetaan omilla silmillä nähdä elämän tiet, — ja se päivä, jona kansa tunnustaa yhdenvertaisuuden ihmisten kesken välttämättömäksi, on Kristuksen syntymäpäivä. Monet kansat ovat koettaneet antaa elävän muodon unelmilleen oikeudesta, ne ovat koettaneet luoda Jumalan kaikille eikä vaan erityisille ihmisille, ovat alistaneet sen kansan mielipiteitten alle, ja ovat koettaneet vahvistaa tämän luomansa vahvoilla sanoilla, jotta se eläisi ijankaikkisesti. Ja kun kaikki kansan ajatukset yhdistyivät, — niin syntyi tästä elävä Jumala, kansan rakastama lapsi — Jeesus Kristus.
Sen, että hän puheli Kristuksesta, nuoresta Jumalasta, sen minä kyllä käsitin, mutta kansaa, joka olisi synnyttänyt Kristuksen, — sitä en voi ymmärtää.
Minä sanon sen hänelle, ja hän vastaa:
— Jos tahdot tietää — niin saat tietää, jos tahdot uskoa, niin saat uskon!
Kolme vuorokautta kuljin minä hänen kanssaan hiljalleen ja koko ajan opetti hän minua perustaen opetuksensa muinaisuuteen.
Hän kertoi kansan historian meidän päiviimme asti, kertoi sen rauhattomista ajoista, ja miten kirkko pani toimeen vainoja ilveilijöitä vastaan, noita iloisia ihmisiä, jotka herättivät kansan muistoa ja kokkapuheillaan istuttivat siihen totuuden rakkautta.
— Ymmärrätkö nyt, — kysyi hän, — millainen mies oli Savelkasi?
— Ymmärrän.
— Niin, niin. Muista aina, että pieni on osa suuresta ja suuri on taas pantu kokoon pienistä osista!
Me olimme jo tulleet Stefan Verhoturskiin, kun hän sanoi minulle: