Kulen pitkin katuja ja etsin lukkoseppä Pjotr Jagihia. Jos kysyn häntä joltakin, — niin saan vaan hävyttömyyksiä vastaukseksi, aivankuin kaikki ihmiset olisivat aamulla tapella rytyyttäneet keskenään eivätkä vielä ehtineet rauhoittua.
Ja minä huudahdan itsekseni:
— Kauniita Jumalan rakentajia!
Minua vastaan tulee mies, oikea karhu näöltään ja likainen kiireestä kantapäihin asti. Hänen vaatteensa kiiltävät auringon paisteessa rasvaselta lialta, — ja minä kysyn häneltä, tunteeko hän lukkoseppä Pjotr Jagihia.
— Ketä!
— Pjotr Jagihia.
— Mitä sinä hänellä?
— Tarvitsisin.
— No, minähän se olen.
— Hyvää päivää!