Veljenpojan otsa meni ryppyyn, mutta ukko kohotti olkapäitään ja hymyili.
— Ehkä meidän täytyy Mihaila näyttää passimme hänelle.
Minä ymmärsin, että käytökseni oli tyhmää, mutta minun ei — haluta menetellä toisinkaan.
— Minä en tullut katsomaan teidän passejanne, vaan ajatuksianne!
Ukko puhuu:
— Ajatuksiammeko? Heti, teidän ylhäisyytenne. Ajatukset — riviin!
Ja sitten hän nauraa ja hirnuu kuin kolme hyvää oritta.
Mutta Mihaila, joka lämmitti teetä, sanoi rauhallisesti:
— Siten minäkin ymmärrän teidän tulonne. Te ette ole ensimäinen, jonka Iona on meille lähettänyt. Hän tuntee ihmiset eikä lähetä tyhjää ihmistä milloinkaan.
Mutta ukko sysäsi kämmenellään otsaani ja sanoi: