— Näytä iloisemmalta! Eläkä milloinkaan lyö valttiasi pöytään — sillä silloin voit hävitä!
He nähtävästi pitivät itseään sielunsa suhteen varallisina ja minä olin heihin verrattuna kuin kerjäläinen. Ja nyt he verkalleen valmistautuivat laulamaan viisauksiaan minun janoovalle sielulleni. Mutta minä tahdon riidellä heidän kanssaan, vaan — en tiedä, mistä alkaisin, ja tämä se ärsyttää minua vielä enemmän. Minä kysynkin jotenkin kiivaasti:
— Mikähän se tyhjä ihminen sitten on?
Ukko vastaa:
— Sellainen, jonka voi täyttää melkein millä tahansa.
Mutta Mihaila läheni hiljalleen minua ja kysyy pehmeällä äänellä:
— Uskotteko te Jumalaan?
— Uskon.
Mutta samalla minä itsekin hämmästyin tuota vastaustani, sillä tokkohan minä todellakin uskoin.
Mihaila kysyy taas: