— Anna anteeksi, että olen näin kauvan pitänyt sinua luonani. En minä lähdekään erakkojen asunnolle, en tahdo piiloutua.

Hän katsoi vakavasti minuun ja sanoi:

— Sinä olet jo piiloutunut.

Ja sitten heilutti hän oksaa ja sanoi minuun katsomatta:

— No, jää hyvästi sitten, kultaseni!

Minäkin nyökäytin päätäni:

— Jää hyvästi!

Minä lähdin. Kun vielä katsoin taakseni, näin hänen seisovan puitten keskessä ja seuraavan minua silmillään.

— Hei! — huutaa hän vielä. — Jää hyvästi!

Ja minun tuli niin hyvä olla siitä syystä, että hän lausui jäähyväisensä lempeämmällä äänellä.