— Ja muinoin eli Jermak täällä, Timofein poika…
— A—a—a… — säestää harmonikka, ja laulajan ympärille kokoontuu vähitellen vakavaa väkeä, joka tarkasti ja pää alaspäin kuuntelee vanhaa laulua.
Kuiva ja lämmin tuuli puhalteli minun päälleni, minä näen väkijoukon uteliaat silmäykset, ja joku jo kysyikin:
— Eikö tämä mies laulakaan?
— Kyllä hän sitten; — odottakaa!
Minä olin usein kuullut rosvolauluja, vaan en ole tiennyt, kenenkä sanoista ne ovat liitetyt yhteen, kenen henki niissä on, vaan nyt sen ymmärsin: laulu kertoi minulle muinaiskansan elämästä:
— Pienen palveluksesi tähden annan minä sinulle, ihminen, suuren synnin anteeksi.
Kansa katseli minua yhä uteliaammin ja poltti siten sieluani.
Vihdoin lopetti ukko laulunsa, ja minä aloin pitää puhetta:
— Oikeauskoiset! Laulusta te kuulitte, että on elänyt rosvo, joka on loukannut kansaa ja ryöstänyt sitä… Vaan vihdoin alkoi omatunto soimata häntä, ja hän lähti pelastamaan sieluaan. Hän tahtoi nyt palvella kansaa rajuilla voimillaan ja — hän palveli…