— Tahdotko tietää, mitä minä sanoin?
Ja minä aloin uudestaan puhua tästä nurinkurisesta elämästä, — uudestaan kokoontuu markkinaväki suuriin joukkoihin, poliisimies häipyy heidän joukkoonsa ja on tukehtumaisillaan. Minä muistan Kostjan ja tehtaan lapset, tunnen itseni ylpeäksi ja suuresti iloiseksi, — uudestaan olen minä väkevä ja kuin unissani… Poliisimies viheltää, kansan joukon kasvot värähtelevät, silmät palavat ja ihmiset keinuvat kuin kuumain aaltojen harjalla, tuuppivat minua, ja minä olen keveä heidän keskessään. Joku tarttuu kiinni olkapäähäni ja kuiskaa korvaani:
— Mene nyt, mene!
Ja minua tuupitaan ja tuupitaan… Pian tulen jonkinlaiseen pihaan, mustapartainen mies on rinnallani ja hänen kanssaan on nuori lakiton mies. Mustapartainen sanoo:
— Mene aidan ylitse!
Minä menen, sitten toisen ylitse, ja minulla on hauskaa ja hyvä mieli.
— Ahaa, — ajattelen, — mitä miehiä tekin lienette?
— Nopeasti toveri, nopeasti!
Kulkiessani kysyn häneltä:
— Mitä miehiä — te olette?