— Opi nyt, Matvei!…
Ja sitten sanon hänelle:
— Ei siinä paljon ajattelemista olekaan? Kaikki tuo on Jumalan työtä!
Hän pysähtyi, iski seipäänsä maahan, niin että minä tulin tuupanneeksi häntä selkään, — kääntyi minuun ja kysyy ankarasti:
— Mitä? Jumalanko? No, niin minäkin ajattelen. Onhan sanottu, — että meidän pitää kunnioittaa isäämme. Ja hallitusvaltakin on Jumalasta, niinkuin sanottu on. Ihmeitten kautta on tämä vahvistettu. Ja tämä merkitsee, että jos vanha laki muutetaan — niin silloinkin pitää tapahtuman ihmeitä. Mutta missä ne ihmeet ovat? Uusia lakeja meillä on — vaan ei ihmeitä. Ei ainoatakaan. Siinä suhteessa on kaikki ennallaan. Nishnissä löydettiin pyhäinjäännös — ja tapahtui ihmeitä. Sanotaan, että ei siinä mitään ihmettä ole, ja Serafinien parta oli harmaa, vaan kansalle näytetään — ruskeata. Mutta kysymys ei olekaan parrasta, vaan ihmeistä. Onko ihmeitä sitten ollut? On! Mutta nuo eivät tunnusta ihmeitä, vaan lukevat ihmeet petokseksi. Tai sanovat, — että usko saa näkemään ihmeitä. Jos asia on siten, niin haluttaisi minun antaa heille selkään, että eivät vaan erehtyisi uskoon.
Ja taas pysähtyy hän — ja hänen ympärillään nousee yö maasta. Jyrkemmäksi tulee polku, nopeammin juoksee puro, ja hiljalleen heiluvat lepattavat pensaat.
Ja hiljalleen sanon minä saattajalleni:
— Mene, veljeni!
Hän lähti taas liikkeelle. Mutta pimeässä ei hän edes langennut, vaan minä tulin aina tuupanneeksi häntä selkään.
Hän vierii alaspäin kuin kivi, ja hiljaisuudessa kaikuvat hänen raskaat sanansa: