Silloin sanon minä:
— Antakaa te rahat, sillä onhan teillä paljon.
— Ahaa! — huudahtaa hän. — Luuletko sen olevan niin yksinkertaista. Ja mitä hyötyä minulle siitä olisi? Ajattelepas: minä olen saanut rahani ehkä suurten syntien avulla, ehkä olen minä niitten tähden luvannut sielunikin pirulle. Sillä aikaa kun minä olen rypenyt synneissä, olet sinä elänyt hurskaasti, ja tahdotko sinäkin nyt rahaa — minun syntieni kustannuksella? Vanhurskaan on helppo päästä paratiisiin, kun syntinen ihminen vaan kantaa hänet sinne selässään — mutta minulla ei ole halua ruveta sinun hevoseksesi! Tee mieluimmin itse syntiä, Jumala kyllä antaa sen sinulle anteeksi, — kun lupaat edeskinpäin palvella häntä!
Minä näin nyt, että Titoff oli kasvanut paljon suuremmaksi minua, ja minä matelin hänen jaloissaan. Minä ymmärsin, että hän oli pitänyt minua pilkkanaan, lopetin keskustelun siitä asiasta, ja kerroin illalla Olgalle kaikki. Kyyneleet kimaltelivat tytön silmissä, ja korvan juuressa värähteli pieni, sininen täplä. Nämät värähdykset herättivät suuren surun minun sydämessäni. Ja vihdoin sanoo Olga hymyillen:
— Ei näy käyvän, niinkuin me tahdomme…
— Ei, ei käy…
Minä sanoin tuon ajattelematta, mutta kun sana kerran oli tullut sanotuksi, ei sitä enään voinut peruuttaa.
Tästä päivästä alkaen ei mikään enään elähyttänyt minua; olin kuin juopunut, joka kulkee pimeässä, ja elelin itsekseni kuin kyyhkynen tulipalon savussa. Ja Olgaa tulee minun sääli, tahdoin häntä vaimokseni, sillä rakastan tyttöä, mutta näen, että — Titoff on jossakin asiassa vahvempi ja järkähtämättömämpi kuin minä, eikä minun ylpeyteni voinut tätä sietää. Minä halveksin hänen varkauksiaan, hänen pimeää sieluaan, mutta äkkiä tulee näkyviin, että tuossa sielussa onkin valtaa ja voimaa, joka sieltä nyt katselee minua.
Kylässä saatiin tietää, että minä olin kosinut, mutta saanut rukkaset; ja tästä syystä tytöt hymyilivät, eukot ilvehtivät, Savelka laatii kokkapuheita, ja kaikki tuo sai minut ihan raivoon ja sieluni täydelliseen pimeyteen.
Minä koetan rukoilla, mutta minusta tuntuu kuin Titoff olisi takanani, hengittäisi niskaani, ja tästä syystä rukoilen järjettömästi, Jumalaa pilkaten, enkä riemuitse Herrassa, vaan ajattelen omia asioitani ja omaa elämääni.