— Niin paljon kuin minun on ollut tarvis tehdä syntiä, olen minä tehnyt täyttääkseni teidän tahtonne. Teidän tasallenne olen päässyt, mutta alemmaksi en tahdo mennä!
— En ymmärrä, — sanoo hän, — mitä sinä tahdot minulle sanoa. Minä puolestani sanon sinulle, että seitsemänkymmentä ruplaa vuodessa talouteen ei ole rahaakaan, ja tyttäreni myötäjäisiä en anna sinun ruveta syömään. Ajattelepas! Sinun viisaudestasi — eli ilkeydestäsi minua kohtaan siitä syystä, että minä olen sinua viisaampi — ei ole ollut hyötyä itsellesi eikä minulle. Jokainen on pyhä, kunnes piru hänet vie.
Minusta tuntui kovin vaikealta, mutta säälistä Olgaan en minä kuitenkaan antanut hänelle selkään.
Kylässä tuli pian tiedoksi, että minä en elä sovinnossa appeni kanssa, ja kansa alkoi siitä syystä ystävällisemmin katsella minua. Itse puolestani kävin minä ilostani pehmeämmäksi, ja Olgallakin oli hyvä sydän — ja niin halutti minun ruveta vähitellen maksamaan talonpojille. Minä aloin vähän lellitellä heitä, toista koetin auttaa toista suojella. Mutta kylään näkyi jokainen käteni liike kuin ikkunasta.
Titoff suuttuu:
— Taasko sinä koetat lahjoa Jumalaa? — sanoo hän.
Minä päätin jättää konttoorin ja sanon vaimolleni:
— Kuusi ruplaa kuussa, — enemmän minä — linnuillakin saan!
Mutta se saattoi ystävättäreni murheelliseksi.
— Tee miten tahdot, — sanoo hän, — kun me vaan emme maantielle joudu. Sääli isää! Hän tahtoo sinulle hyvää ja meidän tähtemme on hän sielulleen ottanut monta syntiä…