— Sinä, — sanovat he, — ja sinun appesi olette molemmat rosvoja ja kirkon varkaita. Märkä laaksokin kuuluu kirkolle, jonka oikeutena on tehdä siitä heinä, mutta te olette ottaneet sen meiltä, ja siitä syystä teitä nyt Jumala rankaisee…
— Se on totta, — sanon minä, — Märkä laakso on otettu teiltä epäsäännöllisessä järjestyksessä, mutta samalla tavalla olitte te ottaneet sen — talonpojilta.
Minä nousin ja tahdoin lähteä.
— Seis! — huutaa pappi. — Entä sielumessuun tarvittavat rahat?
— Ei ole väliä!
Ja minä läksin ajatellen:
— Ei, siellä ei, Matvei, sinun sielustasi välitetä!
Kolmen päivän kuluttua kuoli lapseni, Sasha; minä luulin arseniikkia sokuriksi, poika sai nuoleskella sitä ja kuoli. Tämä ei saanut minua edes hämmästymään, minä olin kylmennyt kaikelle, tylsistynyt.
Nyt ajattelin lähteä kaupunkiin. Siellä oli esipappi, joka oli nuhteeton elämässään ja hyvin oppinut — vanhauskoisten kanssa hän innokkaasti väitteli uskon asioista ja oli tunnettu teräväjärkisyydestään. Minä ilmoitin apelleni, että lähden, taloni ja kaiken omaisuuteni jätän hänelle, mutta hänen pitää niistä antaa minulle sata ruplaa.
— Niin ei voi menetellä, — sanoo hän. — Mutta kirjoita minulle kolmen sadan ruplan vekseli puolen vuoden ajaksi.