Minä kirjoitin, hankin passin ja lähdin. Tahallani kuljin minä jalkasin, jotta sieluni myrskyt asettuisivat tiellä. Mutta vaikka minä olin lähtenyt katumusretkelle, en kuitenkaan ajatellut Jumalaa, — milloin pelkään Häntä, milloin Hän taas tuntuu loukkaavalta, — ajatukseni asuivat maassa ja kuvasivat minulle taivaan pimeäksi ja epäselväksi.
Minä saavuin paljon vaivoja kestettyäni esipapin luokse, mutta minua ei päästetty hänen puheilleen. Eräs palvelija, nuori ja ihmisiä tunteva kaunis mies, otti vastaan vieraat, ja minut johdatti hän neljä kertaa pois.
— Minä olen, — sanoo, — sihteeri, ja minulle pitää antaa kolme ruplaa.
— Mutta minä en anna sinulle kolmea kopeekkaakaan.
— Vaan minä en laske sinua sisään.
— Sitten menen laskematta.
Hän näki, etten minä anna perään.
— No mennään nyt sitten, — sanoo hän, — minä olen vaan laskenut leikkiä, mutta lystikäs olet sinäkin.
Ja hän saattoi minut pieneen huoneesen. Siellä istui nurkassa olevalla sohvalla harmaa ukko vihreässä pappisviitassa. Hänen kasvonsa olivat veltot, mutta silmät, jotka olivat syvällä otsan alla, olivat ankarat.
— No, — ajattelen, — mitähän tuo nyt ensiksi sanonee.