Minulla ei ollut aikaa loukkaantua, enkä loukkaantunutkaan, — sillä meidän virkamiesten tapa haukkua ihmisiä johtuu enemmän tyhmyydestä kuin ilkeydestä.
Minä sanonkin hänelle:
— Kuulkaa minua teidän kunnianarvoisuutenne!
Ja samassa olin istumaisillani tuolille, mutta ukko viittasi kädellään ja huusi:
— Ylös! Ylös! Sinun pitää langeta polvillesi minun edessäni, viheliäinen!
— Minkätähden, — kysyn minä, — polvilleniko? Jos olen tehnyt jonkun rikoksen, niin silloin lankean polvilleni Jumalan eteen vaan en teidän.
Hän suuttui yhä enemmän:
— Kukako minä olen? Mikä olen minä sinulle? Mikä olen Jumalalle?
Minua hävetti riidellä hänen kanssaan turhasta asiasta. Minä lankesin polvilleni — ja nyt oli kaikki hyvin. Hän uhkailee sentään vielä minua sormillaan ja kähisee:
— Kyllä minä opetan sinut kunnioittamaan papistoa!