— Mikä on nimenne?
Minusta tuntui, että hän voisi arvatakin sen, mutta sanon kuitenkin:
— Minä en sano, sillä olen — onneton ihminen.
Hän nauraa.
— Juhlillako olet?
Mutta minun mielestäni ei nyt ollut ilon aika.
— Onko tässä lähellä, — kysyn minä, — joku kapakka, sillä minun haluttaisi mennä sinne istumaan, — kylmä tulee.
Tyttö katsahtaa vakavasti minuun ja sanoo tuollaisella hellivällä äänellä:
— Tuolla on kapakka, mutta jos sinua haluttaa — niin tule minun luokseni, niin saat teetä.
Minä en sen enempää ajatellut, olin tahtoa vailla ja lähdin hänen jälestään. Pian olin hänen huoneessaan. Seinässä paloi lamppu, nurkassa pyhäinkuvain alla istui paksu akka pureskellen jotakin ja pöydällä oli — teekeittiö. Täällä on kodikas ja lämmin. Nainen istutti minut pöydän ääreen; hän oli nuori ja punakka sekä korkearintainen. Akka katselee nurkasta minua. Hänellä on suuret ja lakastuneet kasvot, joissa ei huomannut silmiäkään. Minulla on tukala olla — miksi tulinkaan tänne? Keitähän nämät ovat?