Hän oli portilla päästänyt auki kauhtanansa. Hänen kasvonsa olivat kauniit, ja vaikka silmät olivatkin häikäilemättömät — miellyttivät ne kuitenkin minua. Akka toi pullollisen yksinkertaista viinaa pöydälle ja myöskin likööriä.
— No, — ajattelen minä, — minä juon lasin, maksan ja lähden pois.
Tatjana kysyy silloin suoraan:
— Mitä sinä suret?
En ennättänyt pidättää itseäni, vaan vastasin:
— Vaimoni kuoli.
Silloin kysyi hän hiljaisella äänellä minulta:
— Onko siitä pitkäkin aika?
— Ainoastaan viisi viikkoa.
Tyttö pani taas kauhtanansa nappiin ja korjasi itseään. Hän miellytti kovin minua. Minä katson ääneti häntä kasvoihin ja sanon itsekseni: kiitoksia! Vaikka minun oli kovin raskas olla, olin minä kuitenkin nuori ja tottunut naiseen, — sillä olinhan elänyt kaksi vuotta avioliitossa.