— En tiedä.
Hän ajatteli hetken ja nousi sitten ylös.
— No, minä näen, — sanoo hän, — että te olette kovin hajamielinen eikä teitä voi yksin laskea menemään. Te tulitte ensi pyynnöstä minun luokseni, ja tänne täytyy teidän jäädäkin, jotta ei ole tarvis mennä ulos. Täällä, näettekö, on koko kaupunki! Olkaa siis yötä minun luonani, kas — tuossa on vuode, nukkukaa Jumalan rauhassa! Jos teillä on suotta tukala olla, niin antakaa Petrovnalle niin paljon kuin haluatte. Ja jos minä olen teille haitaksi, niin sanokaa vaan, — minä poistun enkä tahdo ahdistella teitä…
Hänen puheensakin miellytti minua ja silmänsä, enkä minä voinut olla tuntematta ihmeellistä iloa, hymyilin ja sanon:
— Äh, se esipappi!
Tatjana ihmetteli:
— Mikä esipappi?
Se oli tullut minulta aivan vahingossa ja nyt — hämmästyin taas.
— Niin, — minulla vaan on sellainen puhetapa. — Se on — että minulla ei ole sellaista puhetapaa, vaan minä näen väliin unissa esipapin…
— No niin, — sanoo hän, — jääkää hyvästi!