— Ei, elkää vielä menkö. Olkaa hyvä ja istukaa — ell'ei teidän ole tukala olla minun kanssani.
Hän istui ja hymyilee.
— Minun on hyvin hauskaa; mitä te tukaluudesta puhutte?
Hän pyytää minun juomaan likööriä tai teetä ja kysyy vielä, enkö haluaisi syödä. Hänen sydämellinen hellyytensä sai kyynelet silmiini, ja minun sydämeni riemuitsi kuin lintu kevätauringosta.
— Antakaa anteeksi suorat sanani, — puhun minä, — mutta minun haluttaisi tietää, puhuitteko te totta itsestänne, vai haluttiko teitä siten vaan hämmästyttää minua.
Hänen silmäkarvansa menivät ryppyyn ja hän vastaa:
— Se on totta. Minä — olen sellainen. Entä sitten?
— Ensi kerran elämässäni näen sellaisen tytön, ja minä häpeän sitä.
— Mikä teitä hävettää? Enhän minäkään tyhjällä jaksa elää!
Ja hän nauraa hiljaan ja hyväilevästi.