He huutavat hänelle:
— Kadotettu kerettiläinen!
Mutta hän pitää puoliaan.
— Minkätähden, — kysyy hän, — perkelettä sanotaan sarvipäiseksi ja pukinjalkaiseksi, ell'ei juuri sentähden, että hän on eläimellisyyden alku ihmisessä.
Mutta kaikkein parhaiten puheli Larion Kristuksesta. Minä muinoin itkin aina nähdessäni Jumalan kirkkaan pojan surullisen kohtalon. Hän oli kokonaisuudessaan — esiintymisestään asti viisaitten miesten kanssa temppelissä Golgatalle asti — minun edessäni kuin kaunis ja puhdas lapsi sanoin selittämättömässä rakkaudessa kansaansa kohtaan. Hänellä oli hyvä hymy kaikille, lempeä lohdutuksen sana jokaiselle, — mutta hän oli aina lapsi, ja häikäisevän kaunis!
— Ja mitenkä tämä lapsi Kristus seurusteli temppelin viisaitten kanssa, — puheli Larion — ja siitäpä syystä hän yksinkertaisessa viisaudessaan näyttääkin olevan heitä korkeammalla. Sinä, Motja, muista tämä ja koeta aina koko elämäsi ajan pitää sieluasi lapsellisena, sillä siinä on — totuus!
Ja minä kysyin häneltä:
— Tuleeko Kristus taas pian maan päälle?
— Tulee pian! — vastaa hän. — Pian hän tulee, sillä kuuluu, että ihmiset ovat uudestaan alkaneet etsiä häntä.
Muistaessani nyt Larionin sanoja tuntuu minusta kuin olisi hän pitänyt Jumalaa kaiken kauneuden suurena luojana ja ihmistä ymmärtämättömänä olentona, joka oli eksynyt kulkemaan maallisia polkuja. Ja siitä syystä surkutteli hän ihmistä, suurten rikkauksien ymmärtämätöntä perillistä, jotka rikkaudet Jumala oli kieltämä häneltä ollessaan maan päällä.