Ja sitten huokasi hän syvään:

— Jos tietäisin, miten pitää puhua, — niin puhuisin.

— Mutta minkätähden sinä pakenit maailmaa?

— Muuten vaan.

Ja jos häneltä alkaa kysellä enemmän, niin hän ei vastaa, vaan katselee silloin tällöin syyllisyyden ilme kasvoissa sinua ja sanoo hiljaan:

— En tiedä, elättäjäni!

Sinun tulee mieleesi ajatus:

— Ehkä tämäkin ihminen on etsinyt vastauksia kysymyksiin…

Ja silloin haluttaa lähteä karkuun koko luostarista.

Mutta sinne ilmaantuu vielä uusi herra — äkkiä kuin pallo yli muurin — tuollainen vahva hulivili, reipas ja lyhytkasvuinen. Hänellä oli pyöreät silmät kuin tarhapöllöllä, kyömynenä, vaaleat hiukset, tuuhea parta, hohtavat hampaat, ja alituinen hymy asui hänen huulillaan. Hän ilahuttaa pilapuheillaan kaikkia munkkeja, puhuu erittäin mielellään naisista, tuo heitä öisin luostariin, tuottaa viinaa suunnattomat määrät ja on kaikissa toimissaan hyvin ketterä.