Ja sitten alkaa hän kertoa merestä. Hän kertoo siitä kuin suuresta ihmeestä, merkillisillä sanoilla, hiljaa ja taas kovemmalla äänellä, pelolla ja rakkaudella, ja koko ajan leimuaa hän ilosta, muuttuu tähden kaltaiseksi. Me kuuntelemme ääneti häntä ja me tulemme samalla surumieliseksi kuullessamme hänen kertomuksiaan tuosta majesteetillisesta, elävästä kauneudesta.
— Meri, — sanoi hän tulisesti, — on maan sininen silmä, joka on suunnattu taivaitten etäisyyteen, tarkastelee maan yläpuolella olevia avaruuksia, ja sen pinnalla, joka on elävä ja herkkä kuin sielu, kuvastuvat tähtien leikit — ja lentotähtien salaperäinen juoksu. Ja jos kauvan katselet aaltoavaa merta, niin taivaskin näyttää etäiseltä valtamereltä ja tähdet ovat — sen kultaisia saaria.
Grisha kuuntelee kalpeana häntä, ja hymyillen kuin kuu hiljaista hymyä virkkaa hän vihdoin surullisesti.
— Ja kaikkien näitten salaperäisten kauneuksien edessä me vaan — teemme kauppaa! Ei mitään muuta… O, Herra!…
Tai alkaa Serafim puhua Kaukaasiasta — esittää meille tuon synkän ja kauniin maan, sadunomaisen paikan, jossa helvetti syleilee paratiisia, jossa helvetti ja paratiisi ovat tehneet keskenään rauhan, loistavat yhtäläisinä kauneudessaan ja ylpeilevät majesteetillisyydessään.
— Kaukaasian näkeminen, — lausuu Serafim, — merkitsee sitä, että näemme maan todellisen silmän, jossa — vastaan sanomatta — sulavat yhdeksi ainoaksi hymyilyksi lapsen sielun lumivalkea puhtaus ja perkeleellisen viisauden ylpeä nauru. Kaukaasia on paikka, — jossa ihmisen voimat koetellaan: heikko sielu siellä masentuu ja vapisee kauhusta maan voimien edessä, vaan väkevä saavuttaa vielä suuremman väkevyyden, tulee korkeaksi ja teräväksi kuin vuori, joka kohottaa timanttihuippunsa taivaan avaruuksia kohden; ja tuo huippu on — ukkosen valtaistuin.
Grisha huokaa ja kysyy hiljaa:
— Kuka näyttää sielulle tien, jota pitkin sen pitää kulkea? Pitääkö mennä maailmaan, vaiko pois maailmasta? Minkä pitää hyväksyä ja minkä hylätä?
Serafim hymyilee hajamielisesti valoisaa hymyään:
— Ei auringon voimat vähene eikä kasva siitä, että sinä, Grishuha, taivasta katselet; elä siis myöskään sielun teitä murehdi, poikaseni.