Mutta samassa tulee konttooriin se kaunis munkki, isä Antoni, asettautuu nöyrästi syrjään seisomaan ja kuuntelee.
Muonavarain hoitaja jatkaa:
— Sinun niskoittelevan luonteesi tähden ja siitä syystä, että ehtimiseen lausut röyhkeitä tuomioita veljistä. Se on sinun ikäisellesi ja sinun asemassasi olevalle sopimatonta ja sinun täytyy saada siitä rangaistus. Mutta isä priori on hyväntahtoisuudessaan määrännyt, että saat sitten tulla konttooriin, jossa sinulla on helpompi työ, ja kun rangaistusaika on loppuun kulunut, niin…
Hän puhui kauvan, pitkäveteisesti ja soinnuttomasti. Minä näin, ett'ei tuo mies ladellut sanojaan omantuntonsa pakosta, vaan virkansa puolesta. Mutta isä Antoni katseli minua nojaten seinään, silitteli partaansa, hymyili kauniilla silmillään ja näkyi tahtovan ikäänkuin ärsyttää minua. Minua halutti näyttää hänelle luonteeni, ja siitä syystä sanon muonavarain hoitajalle:
— Minä en etsi — ylennystä, alennusta — en halua, sillä en ole sitä ansainnut, kuten tiedätte, vaan minä tahdon oikeutta.
Muonavarain hoitaja punastuu, iskee sauvallaan lattiaan ja huutaa:
— Hävytön lurjus!
Mutta silloin kumartuu isä Antoni sanomaan jotakin hänen korvaansa.
— Se on — mahdotonta! — huutaa muonavarain hoitaja. — Hänen täytyy ottaa vastaan rangaistuksensa nurisematta.
Antoni kohotti olkapäitään ja kääntyi minuun, — hänellä oli lämmin bassoääni: