Mischalle alkoi puhe tuntua vastenmieliseltä. Hän kumartui hermostuneena ovelle ja kysyi vanhukselta:
— Mikä toimi teidän sisarenne pojalla oli?
Komeroon kuului taasen kuivan värittömän äänen surina:
— Lukkoseppä… Hän ampui insinöörin… Hänestähän oli kirjoitettu sanomalehdissäkin… Kuinkas muuten! — Hän itse luki minulle lehdestä… sattumalta sen saimme jostain ja juuri siinä olikin hänestä painettuna… Hän luki — ja nauroi… aivan kuten te… Jäykkäluontoinen poika… Sisareni — hänen äitinsä — itki, itki, ulvoi… Vaan auttoiko se — kyyneleillä et saa verta pois pestyksi. Toisinaan kysyn häneltä — no Fedor, miltä tuntuu vankila? Vaan hän ei muuta kuin tiuskasee… Alussa — hän ei puhunut mitään, oli suutuksissaan. Vaan sittemmin — alkoi jo puhella… ja puhui liiaksikin… Samoin tekin…
— Mitä hän puheli? tiedusteli Mischa hiljakseen.
— Niin vaan — kaikenmoista… kuka sitä muistaa? Ettekös te ole
Kalugasta?
— Olen…
— No, sitähän minä jo… Sukunimi on tuttu. Postimestari Kalugassa oli
Malinin…
— Minun isäni…
— Juuri niin… Kalugalainenhan minäkin olen… ihan totta! Onko isänne jo kuollut?