— Siitä kerrottiin, että se on vaarallista… se stundismi… Vaikka istuihan niitä täälläkin kolme vuotta sitten neljä henkilöä… eikä niistä mitään — vakavia miehiä olivat! Kaikki lukutaitoisia, hiljaisia… eikä täällä mitään pahaa heissä huomattu! Ei sovi soimata, oikein kunnon vankeja olivatkin… Kysyinhän minä heiltä, että tuntevatko Alekseita — emme tunne, sanoivat. Meitä on paljon, sanoivat. Se saattaa olla tottakin — useinhan niitä täällä on istumassa…
Vähän vaiettuaan hän jatkoi:
— Nykyään on alkanut tulla rikoksen tekijöitä paljoa enemmän… Ennen oli vaan varkaita, rosvoja, murhaajia, kirkon ryöstäjiä .. mutta nyt on alkanut tulla ylioppilaita, työväkeä, politillisia, stundeja ja muuta kaikenmoista…, tulee tulvimalla…
— Nyt te olette väärässä! — keskeytti Mischa sukkelaan ja innokkaasti. — Se tulee siitä kun ei oikein ymmärretä… ihmiset tahtovat parantaa elämää, tehdä sen kaikille paremmaksi…
Oven takaa kuului hiljaista kuivaa naurua, sitten vähän yskittyään vastasi vanhus:
— Olen kuullut kaiken tuon… juuri niin! Useat teikäläisistä puhuivat aivan samoin…
Hän nousi ja läksi oven luota niinkuin näytti hieman tyytymättömänä ja suuttuneena.
Kerran taasen hän kertoeli seuraavan tarinan:
— Kuten tiedätte, olen kovin sääliväinen… olen itse paljon kärsinyt maailmassa, siksi voin toisiakin ihmisiä ymmärtää, niin! Minun käytävässäni istui kerran eräs pakkotyöstä karannut vanki, — tuommoinen kookas, komea, kohtelias… Tavallinen moukka, mutta hymyili kuin hieno herra… sattui monasti että — pyytää ja hymyilee, niin et voi mitään häneltä kieltää. Sanoo: Danilytsch! hae tupakkaa — haen… Mutta mitenkäs kävi… mistä lieneekin varasti veitsen, teki siitä sahan, hankki rasvaa — ja ei muuta kuin nakertelemaan akkunaristikkoa… Mutta minä huomasin sen heti… kovin tuli minun häntä sääli! Oh, veli hyvä, ajattelin itsekseni, se työ ei sinulle onnistu! Kaikessa tapauksessa — en tahdo häntä häiritä, antaa nuorukaisen huvitella itseään, ikävähän sen elämä on… Kauan hän hommaili — noin — kolmen viikon paikoilla… minä aina vaan seuraan hiljakseen… ja säälittelen miestä… Sahaa vaan huviksesi, arvelin…
Kornei Danilytseh naurahti lempeästi.