— Roistot! — kiljasi Mischa kääntyen vankeihin.
Pitkä nauraa virnisti ja sanaakaan sanomatta ojensi kätensä ja näytti hänelle "kukuskaa"… [Se on: puristi kätensä nyrkkiin, pisti peukalonsa esille pitkän- ja etusormen välistä — osottaen siten syvintä halveksumistaan.]
— Antaahan olla! — vaikeroi piesty sortuneella äänellä. Hän veti vapisevilla käsillään hatun päähänsä, hoiperteli kuin humalainen, yski ja sylki verta. Hänen kasvonsa olivat runnellut, ruskea parta ja viikset vapisivat, avonainen suu näytti syvältä verihaavalta keskellä kalpeita kasvoja, hän hengitti ahnaasti. Sinisistä silmistä välkähteli kylmä, villi julmuus… Mischa auttoi häntä maasta ylös, otti liinan taskustaan .. Sillä aikaa läheni laiskasti astuskellen vahtisotamies ja puhui nuhdellen:
— Taas te herra lähentelette! Montako kertaa…
— Ne juuri löivät häntä! — sanoi Mischa koko ruumiinsa värähdellessä.
— Onhan teille sanottu — ei saa lähestyä…
— Mutta ettekö ymmärrä! — ne löivät häntä! — toisti Mischa vakuuttaen.
— Se ei kuulu teille! — sanoi surkealla äänellä vahtisotamies kulkien
Mischan perässä.
— Ettehän te ole täällä mikään päällysmies… siis kävelkääkin itseksenne teille määrätyssä paikassa… Mutta jos vielä lähentelette toisia… niin minä ilmoitan sen ja teiltä kielletään kävelytunnit…
— Jos tietäisitte, kuinka ne häntä löivät! — kiljahti Mischa ummistaen silmänsä kauhistuksesta…