— Entäs sitten? Se on heidän asiansa… kuka lyö, se saa itse vastata… teillä ei siinä ole mitään pelättävää… jos ette lähesty ketään… — muristen ja itsepäisesti vakuutti vahtisotamies.
Mischa kääntyi äkkiä — sotilaan kasvot olivat väsyneet, katse raukea, johon oli jähmettynyt, harmaa kaiho.
— Meikäläisen täytyy teistä vastata — puhui hän liikutellen laiskasti huuliaan…
Mischa läksi komeroonsa, vaikka kävelyaika ei vielä ollut päättynytkään. Kun hän Ofizerovin saattamana astui käytävään, kiljahti hämärästä heille joku:
— Takaisin! Odota rappusilla…
— Mitä se on? — kysyi Mischa vanginvartijalta, mennessään uudelleen pihalle.
— Teille viedään naapuria…
— Ketä?
— En tiedä…
Vankilasta astui ulos päällikön vanhin apulainen, loi juron sivusilmäyksen Mischan kasvoihin ja komensi katkonaisesti Ofizeroville: